Veikkausliigan yleisömäärät, kesäkuu 2015

Kesäkuu ei tuonut suuria muutoksia Veikkausliigan yleisökeskiarvoon, vaan se pysyi lähes samana toukokuun loppuun verrattuna. Keskiarvo on edelleen hyvällä tasolla verrattuna aikaisempiin kausiin, ja viime kauteen verrattuna yleisömäärät ovat kasvaneet yli 10 %.

Päivitys (klikkaa linkkiä): Veikkausliiga-kauden 2015 lopulliset yleisömäärät

Kesäkuussa pelattujen Veikkausliiga-ottelujen jälkeen helsinkiläisseurat pitävät edelleen yleisökeskiarvotaulukon kärkisijoja. HJK:n keskiarvo on niukin naukin yli neljän tuhannen, ja HIFK:n kotiotteluissa on keskimäärin käynyt 3 664 katsojaa. Ilves nosti kesäkuun aikana keskiarvonsa myös komeasti yli kolmen tuhannen katsojan. Muilla seuroilla yleisökeskiarvot jäävät pienemmiksi ja kolmella seuralla alle 1 500 katsojan.

Veikkausliigan yleisökeskiarvo kesäkuun jälkeen on 2 286. Kesäkuun aikana ei keskiarvo ole juuri heitellyt, vaan lukema on pysynyt lähes samana koko kuun ajan. Yleisökeskiarvo on pysynyt korkeammalla tasolla kuin mitä se on viimeisen neljän kauden aikana ollut samassa vaiheessa kautta.

Veikkausliigan yleisökeskiarvon kehitys 2011-2015 (30.6.2015=

Liigan kokonaisyleisömäärä on kesäkuun lopussa 210 277. Viime kaudella yleisöä oli ehtinyt kesäkuun loppuun mennessä olla katsomoissa 202 598, vaikka otteluita oli pelattu kuusi enemmän kuin tänä vuonna. Kun yleisökeskiarvo kaudella 2014 oli kesäkuun lopussa 2 067, on liigan yleisökeskiarvo kasvanut tälle kaudelle 10,6 %. Viime kaudella kesäkuun yleisömääriin vaikutti negatiivisesti samaan aikaan pelatut MM-kisat. Sama efekti näkyy kaikkina parillisina vuosina, kun ohjelmassa on joko EM- tai MM-kisat.

Veikkausliigassa on tällä kaudella pelattu 10 ottelua, joissa on ollut vähintään 4 000 katsojaa. Suurien yleisömäärien määrässä on parannusta, sillä viime kaudella kesäkuun loppuun mennessä yli neljän tuhannen katsojan otteluita oli pelattu viisi. Huomionarvoista on, että kaikissa tämän kauden top 10 -otteluissa on HJK ollut joko koti- tai vierasjoukkueena. Liigamestari kiinnostaa yleisöä myös pääkaupungin ulkopuolella.

Veikkausliigan korkeimmat ja matalimmat yleisömäärät (30.6.2015)

Toisaalta myös alle 1 000 katsojan otteluita on tällä kaudella pelattu enemmän kuin viime vuonna. Kaudella 2015 näitä otteluita on jo kuusi, kun viime vuonna vastaavaan ajankohtaan mennessä alle 1 000 katsojan otteluita oli pelattu vain yksi.

Alla olevassa kuvassa näkyy vielä Veikkausliiga-joukkueiden yleisökeskiarvot, mediaanit sekä suurimmat ja pienimmät yleisömäärät.

Veikkausliigan yleisökeskiarvot, mediaanit, suurin ja pienin yleisömäärä (30.6.2015)Päivitys: Yleisömäärät heinäkuun jälkeen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s