Ykkösen kärki supertasainen

Ykkösen nousutaistelu oli viime kaudella ehkä historian tasaisin. Sarjan voittaja HIFK ja toiseksi sijoittunut KTP olivat kärjessä tasapistein, Ilves ja AC Oulu olivat kolme pistettä kärkeä jäljessä ja Haka sekä PK-35 Vantaa neljä. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei kaudella 2015 jäädä juuri viime kaudesta jälkeen.

Ykkösen voitosta ja nousukarsintapaikkaan oikeuttavasta toisesta sijasta käydään kovaa kamppailua, kun sarjasta on tällä hetkellä pelattu vajaa kaksi kolmasosaa (62 %). PS Kemi on pitänyt suurimman osan kautta piikkipaikkaa PK-35 Vantaa perässään. JJK on myös ollut vahvasti mukana taistelussa sarjan kärkisijoista, ja TPS:kin paransi otteitaan heikon kauden aloituksen jälkeen ja on pysynyt sarjakärjen tuntumassa. Viime aikoina erinomaisesti pelannutta AC Ouluakaan ei vielä voida laskea pois nousutaistelusta.

Ykkösen kärkijoukkueiden pistekehitys (13.8.2015)

PS Kemi ja PK-35 aloittivat kauden Ykkösen joukkueista vahvimmin. JJK:lla, TPS:lla ja AC Oululla alkukausi oli vaisumpi, mutta kolmikko on kauden edetessä ottanut kärkeä kiinni.

JJK:lla on tällä hetkellä Ykkösen paras pisteet/ottelu-keskiarvo. Joukkue on sarjassa kolmantena tasapisteissä PK-35:n kanssa ja yhden pisteen PS Kemiä jäljessä. JJK:lla on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna, rästiottelun voittamalla jyväskyläläiset siis nousisivat yksin sarjan johtoon. Alla oleva kuvaaja näyttää viiden kärkijoukkueen pistekeskiarvon kehityksen.

Ykkösen kärkijoukkueiden pistekeskiarvot (13.8.2015)

AC Oulu on kerännyt pisteitä hieman kärkinelikkoa vähemmän, oululaiset ovat kuusi pistettä PS Kemiä jäljessä, ja sarjaneloseen TPS:aankin eroa on neljä pistettä. AC Oululla on tosin yksi ottelu näitä vähemmän pelattuna. AC Oulu voidaan kuitenkin hyvin laskea mukaan tavoittelemaan nousukarsintapaikkaa tai jopa sarjavoittoa, niin hyvin AC Oulu on viime aikoina pelannut.

Viiden ottelun liukuva pistekeskiarvo näyttää, että AC Oulu on tällä hetkellä kärkijoukkueista parhaassa tikissä. Myös JJK:n ja TPS:n suunta osoittaa ylöspäin, kun taas PS Kemi ja PK-35 ovat osoittaneet hiipumisen merkkejä.

Ykkösen kärkijoukkueiden 5 ottelun liukuva pistekeskiarvo (13.8.2015)

1 thought on “Ykkösen kärki supertasainen

  1. Päivitysilmoitus: Kohti Veikkausliigaa | Kuntopuntari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s