Veikkausliiga 2016, osa 2 – laukaukset

Veikkausliigan mitalikolmikko IFK Mariehamn, HJK ja SJK olivat sarjataulukon lisäksi kärjessä myös laukaisutilastoissa. Yksin ei kuitenkaan riitä, että lauotaan määrällisesti paljon, vaan laukauksiin pitää saada myös laatua.

Veikkausliiga-kauden 2016 eniten laukonut joukkue oli HJK, joka laukoi keskimäärin 13,9 kertaa ottelua kohden. Mestaruuden voittaneella IFK Mariehamnilla oli toiseksi eniten laukauksia. Kärkikaksikko erottui seuraavista yli yhden laukauksen ottelukohtaisella erolla. Reippaasti vähiten laukauksia oli VPS:llä.

veikkausliiga_laukaukset_maalia_kohti_2016

Maalia kohti suuntautuneita laukauksia oli eniten IFK Mariehamnilla, joka laukoi otteluissaan keskimäärin 4,8 kertaa maalia kohti. FC Inter, VPS ja PK-35 Vantaa pitivät tässä tilastossa perää.

Vaikka VPS laukoi liigajoukkueista vähiten ja toiseksi vähiten kohti maalia, veti se laukauksensa tarkimmin kohti maalia (44,5 %) ja viimeisteli maalintekoyrityksensä ylivoimaisesti parhaalla prosentilla (14,7 %). Myös RoPS ja KuPS laukoivat keskimääräistä Veikkausliiga-joukkuetta vähemmän mutta viimeistelivät paikkansa keskiarvoa hieman kliinisemmin.

veikkausliiga_laukaukset_konversio_2016IFK Mariehamn puolestaan laukoi usein, mutta se olisi voinut konvertoida paikkansa paljon tehokkaamminkin. Liigakakkonen ja -kolmonen HJK ja SJK laukoivat myös paljon, mutta ne onnistuivat viimeistelemään laukauksensa selvästi maarianhaminalaisia paremmin.

Liigan pohjalle jääneet PK-35 ja FC Inter laukoivat sekä vähän että heikolla osumatarkkuudella. PS Kemi tuhlaili paikkojaan eniten, sillä sen laukauksista vain 7,0 % meni maaliin. Keskimäärin Veikkausliiga-joukkueet konvertoivat 10,5 % laukauksistaan.

VPS:n hyvää osumatarkkuutta selittää osaltaan se, että sen laukauksista kaksi kolmasosaa (66,0 %), eniten Veikkausliigassa, lähti rangaistusalueen sisältä. Vaasalaiset siis paikkasivat vähäistä laukausmääräänsä laadulla. Rangaistusalueen sisältä lähtevät laukaukset kun menevät huomattavasti sen ulkopuolelta lähteviä vetoja paremmalla prosentilla sisään. Veikkausliigassa päättyneellä kaudella 16,3 % boksin sisäpuolelta lähteneistä vedoista upposi maaliin, kun liigajoukkueiden keskimääräinen konversioprosentti kuudentoista ulkopuolelta lähteneistä vedoista oli noin 2,9 %.

veikkausliiga_laukaukset_rangaistusalueen_sisalta_2016Keskimäärin Veikkausliiga-joukkueiden vedoista noin 56 % lähti boksin sisältä. RoPS oli ainoa joukkue, joka veti enemmän rangaistusalueen ulkopuolelta kuin sen sisältä.

Vaikka RoPS laukoi suhteellisesti eniten (ja kolmanneksi eniten määrällisesti) rangaistusalueen ulkopuolelta, teki se näistä laukauksista kuitenkin VPS:n jälkeen toiseksi parhaalla prosentilla (5,3 %) maaleja. RoPS:n keskimääräinen maalintekoetäisyys oli liigan suurin, sen maaliin menneet laukaukset lähtivät keskimäärin 9,9 metrin etäisyydeltä vastustajan maalista (pienin maalintekoetäisyys: FC Inter 5,9 m, Veikkausliigan keskiarvo 7,8 m).

Sarjassa eniten laukoneet IFK Mariehamn ja HJK laukoivat määrällisesti eniten myös boksin ulkopuolelta. HJK oli näistä kahdesta tehokkaampi viimeistelijä.

veikkausliiga_laukaukset_konversio_rangaistusalueen_ulkoa_2016VPS laukoi keskimäärin vain 2,5 kertaa ottelua kohden rangaistusalueen ulkopuolelta. Näistä paikoistaan se kuitenkin teki liigan parhaalla prosentilla maaleja, kun 7,2 % sen boksin ulkopuolelta lähteneistä vedoista upposi maaliin. Olisi voinut kokeilla ehkä vielä vähän useamminkin, kun laatua kauempaa lähteneillä vedoilla tuntui olevan?

Yksin laukaukset tai kohti maalia menneet laukaukset eivät kerro oikeastaan mitään joukkueen hyvyydestä, vaan pitää ottaa huomioon myös kuinka paljon joukkue antaa vastustajiensa laukoa.

TSR (Total Shots Ratio) mittaa joukkueen laukausten määrän suhdetta kaikkiin sen ja sen vastustajien laukauksien summaan. Jos joukkueen TSR on yli 50 %, tarkoittaa se joukkueen laukovan keskimäärin vastustajiansa enemmän. Samoin jos joukkueen TSR on vähemmän kuin 50 %, laukoo se vähemmän kuin sen vastustajat. Kun verrataan joukkueiden pistekeskiarvoja TSR:n kanssa, saadaan alla oleva kuvaaja.

veikkausliiga_tsr_2016Kuten nähdään, ei joukkueiden TSR:llä ja pistekeskiarvoilla ole vahvaa yhteyttä, vaikka positiivisesti se korreloikin. TSR:n heikkoutena on heikkolaatuiset maalin ohi tai yli menneet laukaukset.

Mutta kun tarkastellaan maalia kohti suuntautuneita laukauksia (SoTR, Shots on Target Ratio), tilanne muuttuu huomattavasti. Nyt näyttääkin siltä, että sekä vastustajan että omaa maalia kohti menneiden laukausten ja pistekeskiarvojen välillä on melko voimakas yhteys.

veikkausliiga_sotr_2016SoTR on itse asiassa melko hyvä mittari kertomaan joukkueen hyvyydestä. Toki yllä olevassa kuvaajassa on lukemat vain yhdeltä Veikkausliiga-kaudelta.

Katsotaan tilastoja viimeiseltä neljältä Veikkausliiga-kaudelta ja nähdään, että pistekeskiarvojen ja SoTR:n välinen yhteys on yhtä voimakas kuin pelkät kauden 2016 lukemat. Tämä on toki sattumaa, aiempien vuosien kausikohtaiset r²-arvot vaihtelevat 0,70 ja 0,84 välillä.

veikkausliiga_sotr_2013-2016Laukauksilla ja erityisesti maalia kohti suuntautuneilla laukauksilla voidaan siis arvioida joukkueiden hyvyyttä ja mahdollisesti jopa ennustaa jossain määrin niiden tulevaa menestystä. Laukausmittarit, kuten SoTR, kuvastavat melko hyvin itse pelin kulkua, ja näiden avulla voidaan tunnistaa myös ali- ja ylisuorittavat joukkueet.


Katso myös:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s