Veikkausliiga 2016, osa 4 – puolustuspeli

IFK Mariehamn päästi Veikkausliiga-kauden 2016 joukkueista vähiten maaleja. Vähäinen maalimäärä luo hyvän pohjan menestykselle, sillä mestarijoukkueiden puolustukset ovat usein sarjan tiiveimmät. Menneellä kaudella Veikkausliigassa puolustettiin eri tavoin ja erilaisella menestyksellä, passiivisesta, lähestulkoon kilpikonnapuolustuksesta aktiiviseen prässäämiseen.

Veikkausliiga-kauden 2016 vähiten maaleja päästänyt joukkue oli mestari IFK Mariehamn. Puolustuksen tiiviys on erinomainen keino menestyä Veikkausliigassa, sillä kausi 2016 oli jo seitsemäs kausi putkeen, kun sarjassa vähiten maaleja (tai jaetusti vähiten, kuten kaudella 2012) päästänyt joukkue voitti Suomen mestaruuden.

Pahiten puolustus vuoti PK-35 Vantaalla, joka sekavan kautensa päätteeksi oli imenyt omiin 65 maalia. Edellisen kerran yhtä paljon maaleja yhden liigakauden aikana päästi JJK vuonna 2012.

IFK Mariehamnia vastaan lauottiin vain hieman Veikkausliigan keskiarvoa vähemmän, mutta laukaukset menivät sarjan toiseksi heikoimmalla prosentilla maaliin. Vain KuPS:ia vastaan ammutut laukaukset olivat tehottomampia. KuPS:ia vastaan lauottiin koko liigassa eniten, mutta samalla laukaukset olivat liigan tehottomimpia.

vastustajan_laukaukset_konversio_veikkausliiga_2016Syitä heikkoon viimeistelyyn voi olla monia: puolustava joukkue esimerkiksi pakottaa vastustajansa ampumaan laukauksensa heikoilta maalintekosuunnilta- ja etäisyyksiltä tai luo painetta laukojaan onnistuen blokkaamaan suuren osan vastustajan maalintekoyrityksistä tai vähintäänkin häiritsemään niitä. Joukkueella voi myös olla poikkeuksellisen hyvä maalivahti, ja myös sattumalla on osansa.

PK-35 Vantaata vastaan muut joukkueet saivat luotua keskimääräistä enemmän maalintekoyrityksiä, ja näistä yrityksistä syntyi maaleja sarjan reilusti kovimmalla prosentilla.

Päävalmentaja Juha Malinen on luonut RoPS:lle puolustustavan, joka eroaa muista liigajoukkueista. RoPS käy nopeasti ja aggressiivisesti pallonmenetyksen jälkeen kiinni vastustajaan tai palloon. Aggressiivisuudesta kertoo esimerkiksi se, että RoPS:lla oli Veikkausliigassa eniten rikkeitä, keskimäärin 14,7 rikettä ottelua kohden (vähiten VPS:llä, 11,1 rikettä/ottelu). RoPS myös katkoi tehokkaimmin vastustajiensa syöttöketjuja, kun sen vastustajat epäonnistuivat 24,3 prosentissa syötöistään.

vastustajan_syo%cc%88tto%cc%88jen_esto_veikkausliiga_2016KuPS ei yrittänyt aktiivisesti estää vastustajiensa syöttöpeliä, sillä se onnistui estämään vain 17,5 % syötöistä, vähiten Veikkausliigan joukkueista.

RoPS:n puolustuksen intensiivisyydestä kertoo myös se, että sen vastustajilla oli vähiten syöttöjä suhteessa RoPS:n taklauksiin ja syötönkatkoihin. RoPS joko taklasi vastustajaa tai teki syötönkatkon keskimäärin 4,9 vastustajan antaman syötön jälkeen.

vastustajan_syotot_taklaukset_syotonkatkot_veikkausliiga_2016IFK Mariehamn oli joukkueista näin mitattuna passiivisin, sillä se antoi vastustajiensa syöttää muita joukkueita enemmän ilman että joko mieheen tai palloon luotiin painetta.

Kun laitetaan kaksi yllä olevaa mittaria samaan nelikenttään, nähdään hyvin Veikkausliiga-joukkueiden puolustuspelien aktiivisuusasteet. RoPS on omaa luokkaansa intensiivisyydessään, mikään muu joukkue ei pääse oikeastaan lähellekään sitä.

puolustamisen_aktiivisuus_veikkausliiga_2016Toisessa ääripäässä erottuvat PK-35, KuPS ja IFK Mariehamn, joiden puolustuspelaaminen oli keskimääräistä Veikkausliiga-joukkuetta passiivisempaa.

Vaikka IFK Mariehamnin puolustuspeli oli verrattain passiivista, puolusti se kuitenkin oman puolustuskolmanneksensa todella tehokkaasti, sillä se päästi vastustajansa hallitsemaan palloa tällä alueella liigajoukkueista vähiten suhteessa vastustajien kokonaispallonhallintaan.

vastustajan_pallonhallinnasta_puolustuskolmanneksella_veikkausliiga_2016VPS taas puolusti matalalla, minkä vuoksi sen vastustajat pääsivät pallonhallintajaksoillaan pelaamaan vaasalaisten puolustuskolmanneksella eniten Veikkausliigassa. VPS:n vastustajien pallonhallinnasta yli neljännes tapahtui sen alimmalla kentän kolmanneksella.

VPS puolusti omaa boksia ja sen edustaa kuitenkin varsin tiiviisti, sillä sen vastustajat joutuivat hyökkäyksissään turvautumaan suureksi osaksi keskityksiin. Vain KuPS:n vastustajilla oli enemmän keskityksiä suhteessa hyökkäysten määrään (mutta vain minimaalisesti VPS:ää enemmän). Keskitys on suhteellisen heikko tapa luoda maalintekoyrityksiä, sillä vain harva keskitys johtaa maaliin.

vastustajan_keskitykset_hyo%cc%88kka%cc%88ykset_veikkausliiga_2016RoPS:ia vastaan annettiin keskityksiä Veikkausliiga-joukkueista vähiten sitä vastaan lähteneiden hyökkäysten määrään suhteutettuna. RoPS:n aggressiivinen puolustuspeli johti siihen, että vastustajien onnistuttua ohittamaan sen korkean prässin, saivat ne luotua tilaa keskelle kenttää ja sitä kautta vaarallisia maalintekoyrityksiä.

Kun katsotaan miltä suunnilta vastustajat pelasivat vastahyökkäyksensä, nähdään, että keskustan puolustaminen tilanteenvaihtojen jälkeen todellakin oli RoPS:lle haastavaa. Pallonmenetysten jälkeiset vastahyökkäykset tulivat RoPS:ia vastaan pääosin keskeltä, 38,2 % hyökkäyksistä. Luku on sarjan toiseksi korkein, vain Interiä vastaan pelatut vastahyökkäykset tulivat useammin keskeltä kenttää (38,6 %).

Tiiveimmin keskustansa vastahyökkäyksissä tukkivat Ilves (31,4 % vastahyökkäyksistä keskeltä), HIFK (32,4 %) ja SJK (32,5 %).

Puolustuspeliä voi pelata eri tavoin, kuten tässäkin jutussa esitetyistä tilastoista nähdään. Esimerkkeinä vaikkapa vähiten maaleja päästäneet IFK Mariehamn ja VPS, joiden lähestymistapa puolustamiseen oli monilla mittareilla katsottuna hyvin erilainen. Yhtä oikeaa puolustustapaa ei voi määritellä, vaan hyvään lopputulokseen voidaan päästä eri menetelmin. Joku joukkue valitsee passiivisen linjan, toinen luottaa aktiivisempaan puolustuspeliin.


Katso myös:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s